Terapiatuoli

Rupesin tossa äsken syödessä(aamupalana kahvia ja yks mandariini, hiphei!) kaikkee mitä mun elämäs on tapahtunut. Kaikkee paskaa. Mikä siinä on ett ihminen muistaa kaikki huonot hetket elämässään, muttei hyviä? Okei, mun kohdalla niitä hyvä ei oo melkeen yhtään... Kaikki hyvät jutut on aina johtanut johonkin paskaan. Loppujen lopuks. Jos ne vielä ei oo johtanut, ne tulee johtamaan. Sen oon huomannut elämässäni.

Mietin oikeesti kaikkii juttui. Silleen, tosi monet asiat, mitä meijän ropehahmoille tapahtuu, on myös tapahtunut mun elämässä. Osaan laittaa hahmot reagoimaan oikein niihin asioihin. Itsemurha yritykset, raiskaudet, pahoinpitelyt ja masennukset... Kaikki sellanen paska, mitä me laitetaan meijän hahmoille, on mulle helvetin tuttua ja arkipäivää. Se tunne epäonnistumisesta ja halusta pois. Se likaisuus ja itseinho. Heikkous. Yksinäisyys, masennus, väsymys... Kaikki on mulle arkipäivää! Mikäköhän näissä meijän ropeissa on, että me kaadetaan niin paljon kaikkee paskaa meijän hahmojen niskaan? No, se tekee ropesta hauskemman, kaikkee sellasta on kiva ropettaa, mutta kuitenkin. Ei sitä silloin ajattele kun niitä juttuja kehittää, mutta jälkeen päin tajuu taas "Hei! Taas toi juttu!". Tosin kaikki ne, mitä ollaan ropeen laitettu, on ollut hauskoja pelata, ettei siinä mitään. Eriasia miten jotkut jutut on vaikuttanut. Odotan innolla, että pääsen pelaa yhden mun hahmon raiskausta. Tiiän, että se tekee mulle hallaa, mutta haluun pelaa sen silti!

Kieroutunut? Olen.

Elämä ei mun mielestä todellakaan oo elämisen arvoista. Okei, vaikutan pirteeltä ja elämänhaluiselta ihmiseltä, mutta tiedän etten ole. Vihaan elämääni täällä! Itsemurha yritykset todistavat sen. Shhh.... Niistä ei saisi puhua.