Helvetti, en oo tännekää kirjottanu ikuisuuteen... mut nyt on oikeesti aihetta tehä se.
Why give up? Why give in?
Siihenkin on niin monia syitä… Paskat ihmissuhteet… Oma jaksamattomuus… Paskottu koulunkäynti… Omat ajatukset… Menetetyt rakkaat… Haavat, jotka ei voi parantua… Kykenemättömyys luottamaan…
Mut sit tulee taas kysymys: Kannattaisiko se?
Sitä voidaan miettiä. Jokin ääni mun pään sisällä sanoo, et se kannattais. Mut sit toisaalta… ku ottaa järjen käteen ja oikeesti taas miettii asiaa. Tääl on muutama hassu ihminen, jolle lupasin, etten lähtis ja jotka jäis suremaan… Jotkut ei pääsis yli, jotkut pääsis… Jotkut vois jopa seurata…
En ees haluu miettii, miten systeri ottais sen… Se ärsyttävä kakara on ainoa pysyvä asia mun elämässä, joka ei ikinä muutu. Mä rakastan sitä pikkusta. Se on kumminkin mun oma rakas pikkusisko, josta en vois olla ylpeempi! <3 Tiiän, miten paljon se kattoo mua ylöspäin ja tiiän, että se kuuluis niihin, joka ei pääsis yli, jos luovutan… Se on vahva persoona, mut jokasella on se heikko kohta.
Entäs parentsit? En tiiä.
Tyttöystävä? Se vaan jäis taakse… En oikeestaan kaipais sitä ees tyttöystävänä… vaan parhaana ystävänä enemmänkin. Tiiän, et se ei kestäis jos luovuttaisin. Se vaa syyttäis itteensä, eikä antas ittensä unohtaa, mut en kumminkaa usko, et se kykenis seuraamaan. Toisaalt… voihan sitä olla väärässä…
Sitte jää nää muutamat hassut ihmiset… Eh, en tiiä mitä pitäs niistäki sanoa. Toisinaan rakastan niitä ja toisinaan vihaan. Loppujen lopuks, kusipäinki niistä on auttanu mut helvetin monesta paskasta läpi ja niille kuuluu kiitos siitä, että vielä seison täällä.
Olisko se sitten reilua niitä kohtaa jos luovuttaisin? Kaiken sen jälkeen, mitä ne on mun puolesta ja mun eteen tehny? Ei…
Mut mitä omille ajatuksilleen mahtaa… Eihän mulla oli sees tulevaisuutta täällä…
Ei enää tän jälkeen. Oon paskonu mun kaikki koulunkäyntimahikset totaalisesti. Helvetin hyvin jos saan sen korjattuu, minkä toisaalta haluisin tehä. En kyl tuu pääsee tota merkonomin tutkintoo läpi… Eikä minnekää oteta töihi ilma koulutusta… Enkä mä enää jaksais varmaa mihinkää kouluu lähtee… vaik toisaalt, mä oikeesti tykkään opiskelusta, mut mun pää ei vaan kestä sitä. Haluisin lukee oikeesti itteni yliopistoon! Mut mun pää ei riitä siihen…
Entä muuta?
Vittu, ei mun elämäst tuu oikeesti helvettiikää. Mä en osaa luottaa, enkä kykene rakastaa kunnolla. Oon huomannu sen mun tyttöystävän kanssa… Se on mulle rakas, mut en kykene ottaa sitä lähelleni. Se sattuu liikaa. En vaa pysty… meijän suhde on muutenkin tuhoon tuomittu. Me ollaan aina parhaat ystävät, ei sen enempää, vaikka kuinka haluttas… Mä en vaan taida pystyä enää kunnon suhteeseen. Inhottaaki katella kaikkii onnellisii parei. Tekis mieli vaa ampuu ne haulikol. Mä taidan jäädä yksin…
Mitä sitten?! Rakkaus on vittu yliarvostettuu! Se tuottaa vaa päänsärkyy ja hirveitä kipuja! Sotkee elämää helvetisti!
Vitut rakkaudesta…
Nii…
Helvetti…
Ei mikään onnaa enää… Kaikki on menny vituiks. Koko elämä.
Ei oo rahkeita mihinkään. Ei enää mihinkään… Haluun vaa… Nukkua? Toisaalta haluis vaa mennä nukkumaan, eikä herätä ikinä, mutta toisaalta… en haluu mennä nukkumaan.
Mitä sitä pitäs enää tehä?
