2009/12/04

Moi. Otin lääkkeet noin 2 ja puolituntia sitten ja niiden pitäisi vaikuttaa. No, eipä vaikuta....
Öitä vaan ihmisille. Ajattelin tässä kirjoitella jotain vielä. Katellaan tässä leffaa ystävän kanssa, Covenantia. Tulee Neloselta ja on aika hyvä. Meillä on tietenkin roolipeli tässä menossa. Hahmojani ovat edelleen Ikuma, Maki ja Byou. Asagi nyt poistui paikalta, mutta ei siinä mitään. Tässähän tää aika kuluu... Suunniteltiin tuota tämän hetkistä ropea eteenpäin ja aika kivoja kohtauksia suunniteltiin. Haluaisin jo päästä ropettamaan niitä.

Mutta kuiteskin. Tiesittekö, kouluni menee aika vituilleen. Pitäisi siellä jaksaa käydä, jotta saisin 3. pisteen todistuksen, mutta minulle on nyt kertynyt muutama vajaa kurssi, joten katsotaan saanko sittenkään niitä kolmea pistettä. Numeroita saan kuitenkin hiukan nostettua, joten enköhän pääse sitten jonnekin. En tosin ole varma minne aion hakea. Ajattelin että autonasentajaksi ja/tai ehkä maalauslinjalle. En vielä tiedä. On tässä hetki aikaa miettiä. Pitää kattella...
Iltaa jälleen. Tässähän tääkin päivä meni. Kotona istuskellessa. Otin eilen illalla taas sen unilääkkeen ja ei mitään vaikutusta. En nukkunut melkeen ollenkaan... *huokaus* Sitten jossain vaiheessa oon kuitenkin nukahtanut, sillä heräsin herätyskelloon ja sitten faija tuli kirjaimellisesti repimään mut sängystä ylös... Joo h-moro! Kuitenkin päädyin sitten takasin sänkyyn nukkumaan ja nukuin jonnekin olisko ollut klo 11. asti noin? Sitten alotettiin taas ropettaminen ystäväni kanssa. Tällä kertaa hahmoinani olivat Maki, Asagi ja Byou.

Koneella sitten istuskelin ja hups! Mun koneelle eksy joku fuckin' virus! Saatiin kuitenkin se sitten pois koneelta ja kaikki on taas hyvin. ^^_v

Mun ystävä on nytten meillä vkl kun vanhemmat lähtee huomenna mökille ja mun pitäis olla kotona vahtimassa pikkusiskoa. Tässä sitten ollaan ja datistellaan ja roolipelataan ja niinpoispäin.


Tällä kertaa voisin Byousta ihQuttaa. Byou on siis SCREW'n vocalisti ja aika hiton hotto muuten <33 Todellakin yksi suosikkejani. Hahmona Byou on tosi ihana. Minulla on hänet kahdessa meidän kolmesta ropesta. Kummassakin ropessa Byou on ihanan kiihkeä ja intohimoinen persoona, joka vinkuu koko ajan seksiä ja yrittää iskeä kaikkia. Toisessa näistä ropeista Byou osaa myös rakastaa ja tästä Byousta minä todella pidän <33 Intohimoinen ja rakastava... Sellainen mies kelpaisi minullekin. *ah* Mutta sitten oikea Byou. Ihana ääni <33 SCREW on muutenkin ihan sairaan hyvä bändi! <3 Harmittaa nytten kun ne oli tuossa syksyllä Suomessa enkä ollut kattomassa. No, pikku vikoja. Uskoisin, että ne tulee uudelleen Suomeen vielä. Enemmän vituttais jos esim. D'n keikka menis sivuun.