Huomenta...
En tiiä mitä tekisin. En haluu satuttaa mun parasta ystävää ja musta tuntuu, että ois parempi, ettei me enää oltais ystäviä. Haluun olla hänen lähellä ja auttaa ja tukea ja muuta, mutta... En tiiä, kestänkö kattoo sitä, miten häneen sattuu se että mulla on vitun huono olla... Se sattuu vitusti. Hän on kuitenkin rakkain ihminen, jota mulla on, ja oikeastaan ainut, joka mulla on jäljellä. Vihaan tätä elämää...
Miksi pitää olla ystäviä?! Jos oisin täysin yksin... ei olis tällästä ongelmaa. Harkitsen taas itsemurhaa vakavasti. En jaksa enää... Oon alkanut taas itkemään. En pysty puhuu kellekään asioista. En osaa kertoa, miten paljon sattuu ja miten väsynyt oon. Ja jos yritän kertoo, kukaan ei ymmärrä... vaikka niin väittäisivät.
Tosin, vaikka todellakin katkaisin meidän ystävyyden, haluan olla paikalla... Kunhan vain olen muuttunut ja päässyt kaikesta tästä... Paitsi etten edes halua muuttua. En halua unohtaa itsemurhaa, en halua unohtaa tätä kipua... Haluan pysyä tällaisena aina!
Kieroa? On, ja tiedän sen hyvin.... ja sitten mietitään miksi minua vihataan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti